Jo lapsena sain nimen pulla-/sokerihiiri. Tärkeintä oli aina osallistua leipomiseen ja kokkailuun äidin kanssa, vaikka sotkuja ei saanutkaan syntyä. Pelkästä puuhaarukan hennosta heiluttelusta sai palkkioksi kaapia raa'at taikinanjämät kulhosta. Mikäs sen parempaa?
Vaikken itse muista äitiäni "pullukkana", liki ylipainoisena, ovat kuvat vuosien takaa paljastaneet muuta. Liekö jatkuva lähes päivittäinen herkuttelu ollut osasyynä vyötärön levenemiseen... Taito periytyi minulle, muttei siskolleni. Olisipa mennyt edes 50/50!
Valitettavasti tästä kaikesta sokerin puputtamisesta on jäänyt itselleni tapa. Vaikka pullaa, piparia tai muita leivonnaisia tulee harvemmin syötyä, olen karkilla mässäilyt tuhottoman paljon jo usean vuoden ajan. Painajaismaista oli työskennellä Makuunissa vuoden päivät, kaikkien niiden irtokarkkien edessä. Nehän olivat kuin tarjottimella! Kumma kyllä laihduin tuona vuotena yllättävän paljon, ottaen huomioon, että söin viikottain vähintään kilon makeisia!
Karkkien syönti jäi itselläni tavaksi. Jotain pientä joka päivä. Yhtenä päivänä yksi suku-laku, toisena päivänä 300 grammaa irtokarkkeja Film Townista. Kaikkeen muuhun olen elämässäni onnistunut kyllästymään syödessäni sitä riittämin lyhyellä ja/tai pidemmällä aikavälillä. Kaiken maailman pikaruokia (pitsaa, hampurilaisia, ranskalaisia) välttelin vuoden ajan syötyäni McDonaldsin tarjontaa kohtuuttoman paljon kuukauden- kahden aikana. Stoppi tuli äkkiä, enkä itseasiassa sen kummemmin ole juurikaan hampurilaisista perustanut. Pitsaa tms. syön satunnaisesti, nyt nekin voi pitseriasta noudettuna unohtaa. Hyvä niin.
Myös perunalastuihin ym. herkkuihin on kyllästynyt stoppi jossain vaiheessa, ja olen hyvinkin pystynyt välttämään niiden ostamisen. Mutta karkki. Viha ja rakkaus -suhde on ollut vahva kautta aikain.
Karppauksessa minulle hankalinta onkin karkkihyllyjen ohittaminen. Heikkoudekseni ovat osottautuneet erilaiset makeutusaineilla höystetyt herkut, läkerolit, brunbergin suklaa yms. Pelkkää pahetta aiheuttavia nekin! Monet ovat sanoneet, että viikon kituilun jälkeen sokerinhimo hävisi eikä sen koommin ole tarvinnut syödä kuin prosenttisuklaata pari palaa kuukaudessa. Jahas, no meikäläisellä se sokerinhimo kyllä on vaan tuplaantunut! Makeiset seikkailevat silloin tällöin unissanikin... ehkä alkaa mennä huolestuttavuuden puolelle?
Enpä tiedä hyvää keinoa päästä eroon tästä himosta. Kait se vähitellen helpottaa! Vaikka on ehkä väärin yrittää kehittää himon tilalle jokin korvaava keino, aion tänään kokeilla karppipullien tekoa. Jos edes satunnaiset leivonnaiset pitäisivät minut kaidalla polulla makeutettujen karkkien maailmasta, olen tyytyväinen. Mutta kohtuus kai kaikessa?
Jos näyttää siltä, että jään koukkuun leivonnaisiin, täytyy muista taas skarpata vähän...!
<3: Karppityttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti