Karppaus, tuo nykyajan "muotidieetti". Toisille elämäntapa, toisille kirosana ja joillekin se viimeinen pelastusrengas vyötärön kaventamiseen. Myönnetäköön, että itsekin kiinnostuin ensimmäisen kerran siitä tuttavani hypetyksen myötä: "Siis voitko uskoa, saan syödä niin paljon lihaa ja rasvaa ja kasviksia kuin haluan! Mieti, joka aamu pekonia nassuun ja paino vaan tippuu!!" Uskomatonta, totta tosiaan. Näillä ohjeistuksilla startattu ensimmäinen kokeilukerta ei päättynyt kohdallani riemuvoittoon. Pääosin pekonista ja kananmunista koostunut ruokavalio sai minut tuntemaan itseni käveleväksi rasvapalloksi. Jatkuva närästys ja kuvotuksen tunne eivät kannustaneet jatkamaan. Vaikka lähestyin karppausta totaalisen väärästä näkökulmasta enkä vaivautunut itseäni sivistämään kirjoilla tai muillakaan tietolähteillä, silti jalkaan mahtuivat kokoa pienemmät housut.
Kuten arvata saattaa suhteeni karppauksen kanssa on ollut aina hieman kompuroimista, ylä- ja alamäkeä. Kuin parisuhde konsanaan! Takana on kolme enemmän tai vähemmän epäonnistunutta kokeilukertaa. Nyt uskon vihdoinkin kasvaneeni, varttuneeni ja viisastuneeni tarpeeksi todetakseni, että tämä meneillään oleva neljäs yritys on erilainen. Tämä tuntuu aidosti hyvältä!
Sykäyksen karppauksen aloittamiseen sain tällä kertaa aloittamastani hiivakuurista. Jatkuvassa hiivatulehduskierteessä ollessani, suolisto- ja nivelongelmista kärsiessäni poikaystäväni äiti kehotti kokeilemaan hiivakuuria. Vaikka kuurin aikana syödään säännöllisesti candida albicans- hiivan häätöä edistäviä luontaistuotepillereitä, perustuu kuuri mielipiteeni mukaisesti ruokavalio muutokseen. Ruokavalion suhteen on olemassa useampi koulukunta, mutta perussääntöjä ovat: sokeri pois, valkoiset viljat pois, alkoholi pois, hiiva sekä hiivauute pois.
Kokeilimme noin vuosi sitten poikaystäväni kanssa karppausta melko hyvin tuloksin. Kaikki kaatui kuitenkin yksitoikkoiseen ateriavalikoimaan sekä Tukholman risteilyyn. TaxFreen karkkia tursuavat hyllyt huusivat nimeäni! Ensimmäinen yö kuluikin oksennusta pidätellen... Hiivakuurin aloitusta suunnitellessani poikaystäväni vannoi tukevansa minua. Hän muuttaisi myös ruokavalionsa omani kaltaiseksi. Tämä helpottaisi arjen ruokapolitiikkaa ja lisäksi hän ei turhaan kiusaisi minua puputtamalla vieressä sokerihiivapullia. Siitä se ajatus sitten lähti, karppaus vol 4 oli alkamassa!
Nyt takana on juurikin tasan kolme viikkoa kamppailemista hiivaa vastaan. Myönnettäköön, että viisastumiseni merkkejä sain odotella kaksi ja puoli viikkoa. Ensimmäisen viikon jälkeen tärähti se silmät sumentava makeannälkä, jonka myötä sorruin makeutusaineiden salaiseen maailmaan. Jatkuva ilmapallo-olo ja suolistossa pyörivät kaasut toivat kärsimystä itselle ja kumppanille. Pian koin kuitenkin "valaistumisen", jonka myötä tein päätöksen. Nyt karppauksesta tulisi aidosti elämäntapa, jonka ensisijaisena tavoitteena olisi jatkuva hyvä olo. Painon pudottaminen tietysti säilyy alitajunnassa, mutta nyt se ei olisi enää päämääränä.
Jo ennen tämän kertaista ruokavalioremonttia olin päättänyt, että pekonit ja munat saavat jäädä historiaan. Silloin tällöin niilläkin on tietysti mukava herkutella hyvällä omatunnolla, mutta jokapäiväiseksi ateriaksi/välipalaksi/naposteltavaksi ne eivät saisi muodostua. Myönnettäköön, että olen hyvin nirso. En voi esimerkiksi sietää kesäkurpitsaa taikka kookosta ja olen hyvin tarkka siitä, miltä ruoka maistuu ja miltä sen rakenne tuntuu suussa. Nyt päätin voittaa nirsouteni ja kokeilla rohkeasti uutta. Kokeilimme jopa viime viikolla kesäkurpitsaspagettia (toimi hyvin, koska kinkku-koskenlaskija-kerma-pastakastike oli älyttömän maukasta) sekä kesäkurpitsalasagnea. En kokeiluista huolimatta syttynyt kesäkurpitsalle, eikä näistä ruokalajeista tule vakioaterioitamme. Annoin kuitenkin itselleni kymmenen pistettä pelkästään kokeilemisesta ja maistamisesta! Pienin askelin eteenpäin.
Ajatus blogin perustamisesta syttyi "valaistumiseni" myötä. Asioiden kirjaaminen ylös ja mietteiden muuttaminen jollain tapaa konkreettiseksi voisi auttaa kulkemista tällä tiellä. Tällä tavalla uskon voivani oppia virheistä ja myöskin saada uusia oivalluksia ja ideoita ruoanlaittoon ja ruokavalioon ylipäätään.
En aio koskaan antaa karppauksen viedä elämänhallintaani pois minulta. Elämästä nauttiminen on tärkeää ja jos se minun kohdallani tarkoittaa mahdollisia satunnaisia repsahduksia sokereiden maailmaan, annan sen itselleni anteeksi. Ei siitä vankilaan joudu ja huono omatunto on varmasti riittävä rangaistus. En ahkerasti ja jatkuvasti kyttää makroja, kuinka paljon nyt tuli proteiinia ja kuinka paljon hiilaria. Joskin tajusin vastikään syöväni turhan paljon proteiinia. (Vatsa jumissa ja paino palasi ensimmäisen viikon jälkeen lähtölukemiin.) Tämän viikon varmaan seuraan tarkemmin ravintoarvoja, mutta palaan entiseen "suurinpiirtein"-tyyliini. En siis missään nimessä tarkoita, että tunkisin suuhuni sitä sun tätä ja valehtelisin itselleni "no siinä varmaan oli semmonen 15g hiilaria". Pitäydyn melko laveissa rajoissa, jotka olen itselleni asettanut. Jos raja ylittyy grammalla tai kahdella, ei elämäni pirstaloidu.
Tässä vaiheessa joku ammattikarppi saattaisi kymmenen vuoden kokemuksella sanoa, että "tyttö hyvä, eihän tuossa ole mitään järkeä. Otappa nyt edes yksi kirja ja lue se kannesta kanteen, niin ymmärrät vähän karppauksen periaatteista!" Kiittäisin kommentista ja toteaisin jatkavani kuitenkin omalla tyylilläni. Tekevälle sattuu ja virheistä oppii! Jos jossain vaiheessa matkaani huomaan, että nyt ollaan aivan vika reitillä, vaihdan suuntaa. Niin kauan kuin kehoni sanoo "JEE!", en voi olla tolkuttoman väärässä!
Tähän aiheeseen tulen varmasti palaamaan myöhemminkin, tässä "pientä" taustakertomusta lähinnä.
Koska en varmasti ole ainoa nirsokarppi, aion blogissani jaella myös hyväksi koettuja reseptejä. Toivottavasti jatkossa saan höystettyä niitä myös kuvamateriaalilla, ettei yleisilme jää turhan tylsäksi.
Eilen työpäiväni ratoksi surffailin (jälleen kerran) karppaus.info sivustolla. Olen kokeillut kymmeniä eri reseptejä, varsinkin suosituimpia, joissa on satoja "MAHTAVAA!!!" "Parasta karppiruokaa ikinä!"- kommentteja. 99%:a kokeilukerroista on ollut pettymyksiä. Vika tosin on 100%:sti minussa. Oletan ruoan, leivonnaisen taikka herkun maistuvan sen vastaavalle versiolle, jossa on käytetty jauhoja, sokeria taikka kumpaakin. Kun maku taikka rakenne onkin poikennut siitä pastalasagnesta, olen nyrpistänyt nenääni ja todennut "kuka tämmöstä oikeesti syö?".
Rohkeasti ja avoimin mielin tartuin eilen haasteeseen. Leipoisin mantelileipää. Kommenteissa moni oli maininnut suhtautuneensa epäilevästi reseptiin, mutta maistettuaan tuotosta yllättynyt positiivisesti. Olin myös viikko takaperin hankkinut psylliumia purkin, joka odotti debyyttiään.
Jo kaasu-uunista pursuava tuoksu oli herkullinen. Se ei kuitenkaan tunnetusti tarkoittanut onnistunutta koitosta. Maku ratkaisi. Mantelileipä oli kerrassaan herkullista!!
Alkuperäinen resepti löytyy täältä linkin takaa, mutta muokkasin sitä hieman. Resepti saa plussapisteitä jo pelkästään sen tuunauskestävyyden vuoksi! En malta odottaa minkälaisia herkkuja koekeittiössäni tulenkaan valmistamaan tämän avulla.
Mantelileipä
2 kananmunaa
2 rkl kreikkalaista jogurttia (ei ollut muuta tarjolla jääkaapissa)
2 tl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl mantelijauhoa
n. 1,5 rkl seesaminsiemeniä
n. 1 rkl pellavansiemeniä
n. 2 rkl paahdettuja auringonkukan siemeniä
150 g juustoraastetta
1. Vatkaa munat. En itse ollut täysin varma olisiko pelkkä haarukalla rakenteen rikkominen ja pieni käsin vatkaus riittänyt. Vatkaamisen yhdistän aina automaattisesti sähkövatkaimeen ja uskon sen olleen olennainen tekijä leipien kuohkeuden takaamiseksi.
2. Sekoita jogurtti/rahka munien joukkoon. Tein itse tämän vaiheen viimeisenä, koska olin vakuuttanut itselleni, että osasin reseptin kahden lukukerran jälkeen täydellisesti ulkoa. Toisin kävi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Alkuperäisessä reseptissä käytetään tosiaan vehnäleseitä, jotka korvasin pellavansiemenillä ja auringonkukan siemenillä. Ne toivat hyviä sattumia leivän joukkoon ja lisäsivät pureskeltavuutta ja makua.
4. Sekoita viimeiseksi juustoraaste seokseen.
5. Annostele taikina pellille pylpyröiksi (tein itse viisi ja niistä tuli aika suurehkoja). Tässä vaiheessa reseptin kehittäjä neuvoi laittamaan uunin vasta päälle. Minä heitin siltä seisomalta kuitenkin jo uuniin, minkä seurauksena (ilmeisesti) leipäset eivät kohonneet juurikaan uunissa ollessaan. Tämä nyt ei liioin makuun vaikuttanut!
En ottanut tarkkaa aikaa uunissa olosta. Meillä on kotona vielä kaasu-uuni, jonka käyttöä vielä opettelen. En voinut pitää mittarina pelkästään pinnan ruskistumista, koska tunnetusti ruskea pinta kulkee käsikädessä palaneen pohjan kanssa. (Kaasu uunissa lämpö tulee alhaalta.)
Viisi leipää hävisi pienessä perheessämme nopeasti. Paistoin broilerin jauhelihasta pihvit sämpylöiden väliin ja hampurilaisateria oli valmis. Tähän mennessä olemme nauttineet jauhelihasta tehdyt pihvit hamppareina ilman sämpylöitä. Oli siis enemmän kuin mukavaa vaihtelua saada vihdoin sämpylä pihvin ympärille.
Leipä vaikutti kaikinpuolin hyvältä eväsidealta ja siksi se tästedes kuuluu varmasti vakiokalustoomme! Hyvää ja helppoa, mitäs muuta tarvitaankaan?
<3: Karppityttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti